Kauha kiertää

03.12.2010

Pestokanaa

Kategoria(t): Pääruoat — Timo Albert @ 09:03
Tags: , , , , , ,

Aika hienoa, että blogille on ollut jatkumoa, vaikka itse en ole ehtinyt tikkua ristiin laittaa! Kiitos Aulin!

Ruokaklubin puitteissa osallistuttiin tutkimusprojektiin, jossa harjoiteltiin julkaisemista paperilla webbivälinein tuotetusta sisällöstä. Reseptikirjanenhan siitä syntyi ja tässä onkin yksi jota on kovasti kehuttu.

Alunperin kehitin tämän reseptin ollessamme viettämässä kolmekymppisiä eräällä sukulaisten mökillä. Kaksipäiväisten juhlien ensimmäisenä vieraat söivät niin paljon, että toiseksi päiväksi piti kehittää jotain muuta. Silloin avointa sunnuntaiaukioloa ei tunnettu, joten piti löytää paikallisesta pikkukaupasta jotain hyvää. Onneksi löytyi juuri näitä aineita, sillä hyväähän siitä tuli.

  • Maustamattomia kananfileitä (1 per henkilö, tai enemmän)
  • Koskenlaskija-juustoa (n. sentin viipale per file)
  • Pestoa
  • Suolaa
  • Currymaustetta
  • (Pekonia)

Leikkaa fileisiin tasku, eli halkaise file pitkittäin toiselta kyljeltään. Halkaiseminen onnistuu helpoiten painamalla toisella kädellä filettä tasaiseksi se sileämpi puoli leikkuulautaa vasten ja viiltämällä terävällä veitsellä siitä alta (viiltämättä kuitenkaan käteen).

Mausta fileiden pinta suolalla ja curryllä. Laita taskuun viipale koskenlaskijaa ja reilu lusikallinen pestoa. Rullaa file rullalle tasku ylöspäin ja kiinnitä rulla tarvittaessa cocktailtikulla. Voit myös kiinnittää fileen rullaksi kääräisemällä viipaleen pekonia filerullan ympärille. Lado filerullat pataan pystyyn tasku ylöspäin.

Kun rullia paistaa uunissa (175C noin puolitoista tuntia tai enemmän) syntyy pataan samalla kastike kun koskenlaskija sulaa ottaen mukaansa peston ja kanafileista irtoavan nesteen. Tarjosimme lisäkkeenä villiriisiä ja vihreää salaattia.

19.01.2010

Kuskus Kuusamo

Kategoria(t): Pääruoat — aharju @ 12:03
Tags: , ,

Myllykoski

Jouluherkutteluiden jälkeen siirryimme neljän hengen porukalla kokkaamaan Kuusamoon ja kohottelemaan kuohuviinimaljoja uudelle vuodelle kirpeässä pakkassäässä. Tunnelmallinen hirsimökki oli täydellinen minilomaa ja rentoutumista ajatellen, ja alun ongelmavyyhdestä (jäätyneet putket) selvittyämme loma tarjosi lepoa, liikuntaa ja lasillisia sopivassa suhteessa, loistavaa seuraa unohtamatta.

Mökin keittiö oli pieni, joten kauhan varteen pääsi vain yksi kokki kerrallaan. Rohkenin valita omalle vuorolleni kuskusin ruuan pohjaksi riisin sijasta, sillä siitä asti kun sain maistaakseni erään huippukokin pienelle seurueelle kotikeittiössä kokkaamaa kanakuskusia, olen haaveillut syöväni jotain yhtä hyvää kyseisestä aineesta.

Ei kuskusotostani (vrt. risotto) ihan yhtä hyvää tullut kuin Anton tekemä, mutta kiitosta sain syömäseurueelta kuitenkin. Päivän lyhyeltä vaellukselta Karhunkierroksen lumisilta ja jyrkiltä poluilta palattuamme ruoka oli nopeasti valmista ja maistui niin oluen kuin punaviininkin kanssa. Mausteiksi valikoitui niitä, jotka kotona pakkaamaani maustepussiin sattuivat mukaan.

Kuusamon kanakuskus (neljälle)

  • 1 pkt kanan filepihvejä (marinoimattomia)
  • 2 isoa sipulia
  • 1 punainen paprika
  • sahramia, kurkumaa, paprikajauhetta, jauhettua korianteria, valkopippuria
  • kuivattu chili tai cayennepippuria
  • pussi pakasteherneitä
  • kirsikkatomaatteja
  • kuivattua tai tuoretta persiljaa
  • 1 pkt kuskusia
  • vettä
  • ruokaöljyä
  • tuoreita herneenversoja
  • suolaa

Kuullota sipuli- ja paprikapalat pannulla öljyssä. Siirrä lautaselle odottamaan.

Lisää öljyä, laita joukkoon sahrami ja kurkuma sekä isohkoiksi paloiksi pilkotut kanapihvit. Paista kanat kypsiksi. Mausta (paprikajauhe, korianteri, pilkottu chili, valkopippuri, suola). Lisää joukkoon paistetut sipulit ja paprika, pakasteherneet, kirsikkatomaatit puolitettuina ja persilja.

Valmista kuskus ohjeen mukaan (kiehauta vesi, kaada kuskusin päälle, anna hautua). Lisää öljyä /voita. Kaada joukkoon kana-kasvisseos. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Jos kuskus vaikuttaa kuivalta, lisää öljyä joukkoon. Pilko lopuksi ruukullinen herneenversoja sekaan ja tarjoile.

Teema on Rubric. Pidä blogia WordPress.comissa.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.